Rahan kierre ongelmapelaajan arjessa

Raha ja rahankäyttö saavat monia merkityksiä ongelmapelaajan arjessa. Rahantarve ja keinot saada lisää rahaa kiertyvät pelaajan ja tämän läheisten arkeen tavalla, joka on otettava huomioon palveluja suunniteltaessa.

Rahapelaamisessa raha merkitsee samaan aikaan kaikkea ja ei mitään. Rahapelaamiseen tarvitaan rahaa ja siitä saatava palkinto on rahaa, mutta pelin sisällä rahalla ei ole samanlaista merkitystä kuin ulkomaailmassa. Raha muuttuu pelimerkeiksi ja peliajaksi, ja voittamisen mahdollisuus on jännitystä ja positiivisia tunteita.

Rahapeliongelmien tutkimuksessa on kuitenkin jäänyt vähemmälle huomiolle, että peliin kulutettu raha jää puuttumaan arjen menoista, ja että keinot paikata näitä puutteita ovat kytköksissä pelaajan taloudelliseen tilanteeseen.

Pakottava rahantarve

Ongelmallisesti rahapelejä pelaavalla on jatkuva tarve rahalle. Kun palkat ja sosiaalietuudet on käytetty, rahaa ryhdytään lainaamaan sekä pelaamiseen että elämiseen. Luottokortit, kulutusluotot, pankkilainat sekä lainat perheeltä, sukulaisilta ja ystäviltä ovat pelaajille tuttuja.

Lisäksi tavaroiden myyminen, pullojen kerääminen, verojen maksamatta jättäminen, rahan varastaminen ja jopa prostituutio ovat keinoja saada lisää rahaa. Jälkikäteen pelaajasta tuntuu hyvin epäuskoiselta, että hän on kyennyt toimimaan tällä tavoin saadakseen rahaa.

Riippuvuuden jopa kuvataan kohdistuvan joiltain osin pelaamisen sijaan rahan hankkimiseen.Ongelmapelaajan rahankulutus pelaamiseen on samaan aikaan kaavamaista ja irrationaalista. Käytettävissä oleva raha jaksottaa pelaamisen tahtia ja kiivautta: panokset saattavat olla suurempia esimerkiksi palkkapäivinä.

Pelaaja saattaa tuntea käyttävänsä kaiken rahan pelaamiseen, kun todellisuudessa rahankäytössä usein säilyy ainakin jonkinasteinen kontrolli. Tämän kontrollinen tunnistaminen ja vahvistaminen on tärkeää rahapeliongelmasta toipumisessa ja esimerkiksi asunnon säilymisen kannalta.

Tasapainon menetys 

Vähitellen pelaajat menettävät tasapainon arjen menojen ja pelikulutuksen välillä, ja raha alkaa tarkoittamaan vain pelirahaa. Muu kulutus, välttämättömätkin menot, tuntuvat tuhlaamiselta pelaamiseen verrattuna. Laskujen ja lainojen maksamatta jäämisestä seuraa erilaisia vaikeuksia, ja osalla jopa perustarpeet kuten ravinto ja asuminen jäävät täyttämättä.

Rahapeliongelman eteneminen spiraalinomaisesti on havaittu aiemmissa tutkimuksissa, ja myös tässä tunnistettiin kiihtyvä rahan kierre. Kun taloudelliset ongelmat kasvavat tarpeeksi suuriksi, pelaajasta saattaa tuntua että ainoa ulospääsy tilanteesta on voittaa tarpeeksi suuri summa rahaa. Pelaaminen siis saattaa jatkua niin kauan, kunnes rahaa ei yksinkertaisesti ole mahdollista enää saada lisää. Monilla ongelmapelaamisen vuoksi apua hakevilla talousongelmat ovatkin ensisijainen motivaatio etsiä ulkopuolista tukea tilanteeseen.

Rahataidot ja pelaaminen

Rahapelien pelaamiseen tarvitaan rahaa, ja rahapeliongelma kytkeytyykin monin tavoin pelaajan ja tämän läheisten arkeen ja hyvinvointiin. Rahapeliongelmasta toipumisessa on tärkeää esimerkiksi tunteiden käsittely, väärien uskomusten korjaaminen ja luottamuksen palauttaminen läheissuhteissa.

Aiemmassa tutkimuksessa nämä ovat painottuneet rahanäkökulman sijaan. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella olisi hyvä keskustella ongelmapelaamisen ehkäisyn ja hoidon suunnittelun yhteydessä pelaajien erilaisista rahakäsityksistä, taloudellisista lähtökohdista, mahdollisuuksista hankkia rahaa sekä vaihtoehdoista rahankäytön kontrolloimiseksi. Ongelmapelaamisen ehkäisyn voisi kytkeä esimerkiksi laajempaan rahataitojen ja talousosaamisen kontekstiin, yhdessä velkaantumisen ehkäisyn kanssa.

Maria Heiskanen
Helsingin yliopisto

 

Julkaistu 3.1.2018

Senast uppdaterad

2018-01-03

Nordens välfärdscenter | tel: +46 8 545 536 00 | | En institution under Nordiska ministerrådet